KSS joki

Säännöt Uusi ehdotus

 

Yhdistyksen nimi on Kymenlaakson sukututkimusseura ry. Sen kotipaikka on Kotka. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura.

 

2. Tarkoitus ja toimintamuodot

Seuran tarkoituksena on edistää sukututkimusta ja jäsenten sukututkimusharrastusta sekä kotiseutuhistoriallista tutkimusta lähinnä Kymenlaaksossa.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi seura järjestää esitelmätilaisuuksia, koulutusta, tapahtumia ja retkitoimintaa. Seura tekee yhteistyötä seuran tarkoitusta tukevien yhteisöjen ja yhdistysten kanssa. Seura voi julkaista vuosilehteä, ylläpitää kotisivuja ja muita sähköisiä julkaisutapoja.

 Toimintansa tukemiseksi seura perii jäsenmaksuja, anoo avustuksia sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja.

 

3. Jäsenet

Seuran varsinainen jäsen on yksityinen henkilö, jonka hallitus hyväksyy jäseneksi. Hallitus voi kutsua kunniajäseneksi henkilön, joka on ansiokkaasti edistänyt seuran toimintaa. Jäsen voi erota seurasta ilmoittamalla siitä hallitukselle. Hallitus voi erottaa jäsenen, joka ei ole maksanut jäsenmaksua kahtena peräkkäisenä vuonna tai joka toimii seuran tarkoitusperien vastaisesti.

 

 4. Jäsenmaksu

Jäseniltä peritään vuotuinen jäsenmaksu, jonka suuruudesta päättää syyskokous. Liittymismaksua ei peritä. Kunniajäseneltä ei peritä jäsenmaksua.

 

5. Hallitus

Seuran asioita hoitaa syyskokouksessa vuodeksi kerrallaan valittu hallitus, johon kuuluvat puheenjohtaja ja 3-8 jäsentä sekä kaksi varajäsentä. Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sihteerin ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Taloudenhoitaja voidaan valita myös hallituksen ulkopuolelta. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään kolme jäsentä on läsnä. Asiat ratkaistaan äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni.

 

6. Seuran nimen kirjoittaminen

 Seuran nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja yhdessä sihteerin tai taloudenhoitajan kanssa.

 

7. Tilikausi ja toiminnantarkastus

 Seuran tilikausi on kalenterivuosi. Seuran tilejä ja hallintoa tarkastamaan valitaan syyskokouksessa vuodeksi kerrallaan yksi varsinainen ja yksi varatoiminnantarkastaja.

Tili- ja toimintakertomus tarvittavine asiakirjoineen on annettava toiminnantarkastajalle viimeistään kolme viikkoa ennen kevätkokousta. Toiminnantarkastajan tulee antaa kirjallinen lausunto hallitukselle viimeistään viikkoa ennen kevätkokousta.

 

8. Seuran kokoukset

Seura pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta. Kevätkokous pidetään helmi-huhtikuussa ja siinä käsitellään seuraavat asiat: esitetään tilinpäätös, toimintakertomus ja toiminnantarkastajan lausunto, päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä, käsitellään muut kokouskutsun asiat. Syyskokous pidetään loka-joulukuussa ja siinä käsitellään seuraavat asiat: päätetään jäsenmaksun suuruus, päätetään toimihenkilöiden mahdolliset kulukorvaukset, vahvistetaan toimintasuunnitelma ja talousarvio, valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut hallituksen jäsenet, päätetään seuran kokousten koollekutsumistavasta, käsitellään muut kokouskutsun asiat.

Ylimääräinen kokous kutsutaan koolle, jos seuran kokous tai hallitus niin päättää tai jos äänioikeutetuista jäsenistä 1/10 sitä hallitukselta kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä 30 päivän kuluttua vaatimuksesta.

Seuran kokouksessa jäsenelle on yksi ääni. Päätökseksi tulee enemmistön mielipide. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni tai vaaleissa arpa. Mikäli jäsen haluaa saada jonkin asian seuran kokoukseen, hänen on ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle kahta viikkoa ennen kokousta.

 

9. Seuran kokousten koollekutsuminen

Hallitus kutsuu kokouksen koolle vähintään seitsemän vuorokautta ennen kokousta jäsenille lähetetyllä kirjeellä, sähköpostitse tai seuran kotipaikkakunnan sanomalehdessä.

 

10. Sääntöjen muuttaminen ja seuran purkaminen

Ehdotus sääntöjen muuttamisesta on käsiteltävä seuran kokouksessa. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttaminen. Muutoksen on saatava kolme neljäsosaa äänistä.

Päätös seuran purkamisesta on tehtävä kahdessa peräkkäisessä kokouksessa. Kokouskutsussa on mainittava seuran purkaminen. Kummassakin kokouksessa päätöksen on saatava kolmen neljäsosan enemmistö äänistä. Seuran purkautuessa tai seuran tullessa lakkautetuksi seuran varat käytetään purkautumisesta päättävän kokouksen määräämättä tavalla seuran tarkoituksen edistämiseksi.